“...että he yhtä olisivat, niin kuin me.” Joh 17:11

Tästä lähdettiin, pääsiäisenä n. 1990 vuotta sitten. Nyt meitä kristittyjä on eri tavoin laskien tuhansia, jopa yli 40 000 eri tunnustuskuntaa. Haluatko olla oikeaoppinen? Valinnanvaraa riittää, ja joka päivä valikoima kasvaa. Jos vain oikeaoppiset “pääsevät taivaaseen”, mikä porukka se mahtaa olla, ja mitä tapahtuu (meille) muille?

Eikö Jumala vastannut Jeesuksen rukoukseen? Keskeneräistä työtä ei pidä arvostella, ja vasta ylösnousemuksen päivänä paljastuu lopullinen totuus kristittyjen yhteydestä. Siihen asti on syytä tarkastella niitä asioita, joista me olemme kiivaasti ja ilmeisen mielellämme erimielisiä. Ovatko tunnustuskuntiemme opit todella niin ratkaisevia, että niiden puolustamiseksi on tartuttava aseisiin, tai vähintäänkin katkaistava keskusteluyhteys? Mikä on luovuttamatonta, raamatullista oppia, johon jokaisen kristityn pitää sitoutua, ja mikä jää kulttuuristen vaihteluiden piiriin niiden noudatettavaksi, joille se jostain syystä on tarpeen?

Olen joutunut toteamaan monen varmana ja Raamatun mukaisena pitämäni käsitykseni perusteettomaksi, jopa suoranaisen vääräksi. Uskoni ei siitä romahtanut. Päinvastoin, luottamukseni Jumalaan rakastavana Isänä ja Raamatun auktoriteettiin Hänen antaminaan Kirjoituksina on vahvistunut. Uskon todeksi sen, mistä Jeesus sanoi: “minun lampaani kuulevat minun ääneni”, ja “hän - Totuuden Henki - johdattaa teidät kaikkeen totuuteen.”

Tämän blogin nimi on “Totuutta silmiin” kahdesta syystä: tahdon korjata omia käsityksiäni totuuden mukaisiksi. Suostun siihen epävarmuuteen, että en ole jo kaikkea - ehkä tärkeitäkään asioita - ymmärtänyt oikein. Käsitykseni totuudesta tai sen käsittämisen mahdollisuudesta taitaa olla lapsellinen, mutta hei, lapsellisuuteenhan liittyen Jeesus lupasi jotakin! Ehkä joku teistä blogiani lukevista opastaa minua parempaan ymmärrykseen.

Toiseksi toivon saavani kohdata Totuuden ja katsoa Häntä silmiin mainitsemanani ylösnousemuksen päivänä. Silloin yhdessä paljon suuremman ja opillisesti kirjavamman joukon kanssa, kuin mitä teologinen putkinäköni sallisi minun tällä hetkellä pitää mahdollisena.

Mahdollisia aiheita on mielessäni jo useita. Aloitan siitä, joka on minua viimeisten neljän vuoden aikana eniten askarruttanut. Se on teema, jonka monet väittävät tulevan koetinkiveksi koko kristikunnalle. Pelkäänpä, että he ovat aivan liian oikeassa, jotta voisin siitä iloita.